Suoria ja kaarevia muureja
Muurikko on valmiiksi molemmilta puolilta lohkottu muurituote. Siitä on mahdollista latoa suoria, suorakulmaisia ja kaarevia muotoja. Kaksipuoleisena tuotteena Muurikko soveltuu myös aitojen ja pilareiden rakentamiseen. Muurikkoon on saatavilla kulma- ja päätykivet, joiden avulla muurista voi rakentaa viimeistellyn ja kauttaaltaan lohkotun. Sileäpintainen kansikivi viimeistelee muurin.
Muurikko-perhe koostuu kuudesta eri kappaleesta, jotka toimitetaan viidellä eri lavalla. Kiilamaisissa Muurikon peruskappaleissa on pontit sekä reiät mahdollista raudoitusta varten. Suoria kulmia varten on erillinen kulmakappale. Valmiiksi halkaistut kulmakappaleet toimivat päätykivinä. Sileäpintainen kansikivi viimeistelee muurin.
Muurin maksimikorkeus asennettuna tiivistetylle murskesorapohjalle on 70 cm. Muurin taustatäyttö tehdään routimattomalla aineksella ja erotetaan muusta maatäytöstä suodatinkankaalla tai patolevyllä. Muurikko soveltuu myös korkeampiin muureihin ja aitoihin. Korkeat ja maapaineen alaiset rakenteet vaativat aina yksilöllisen suunnittelun.
Voit suunnitella oman muurin Muurikkomaatilla. Ohjelma laskee myös tarvittavan kivimenekin.
Tuote on suojattu:
Rekisteröity yhteisömalli nro: 000294822-001 / 005
RCD No.: 000294822-001 / 005



