Lemminkäinen-konserni / Rakennustuotteet / Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy


Formento Lohkopintainen betonimuurikivi

Lohkopintainen betonimuurikivi

a a a | Tulosta Tulosta  | Lähetä Lähetä sivu ystävälle


Perinteistä piharakentamista


Työmaalla halkaistavilla betonimuurikivillä on rakennettu Suomessa jo pitkään ja monipuolisesti. Lohkopinta luo elävän ja luonnonläheisen vaikutelman. Tuotteet soveltuvat parhaiten suorien, suorakulmaisten tai loivasti kaartuvien muurien rakentamiseen.

Halkaisu
Kivet halkaistaan asettamalla reunat puutukien päälle ja lyömällä kevyesti uraan asetettua lattarautaa vasaralla. Tarvittaessa apuna voi käyttää meisseliä.

Kaarteiden rakentaminen
Ladottaessa muuria, joka kaartuu sisäänpäin, voidaan käyttää melko pientä sädettä. Tällöin muurikivi kannattaa katkaista poikittaisuraa pitkin, koska lyhyemmät kappaleet sopivat paremmin kaarteen rakentamiseen. Poikittaiskatkaisuun suositellaan käytettäväksi tiilileikkuria. Ladottaessa muuria, joka kaartuu ulospäin, kannattaa menetellä samoin. Tällaista muuria tehtäessä säde voi olla pienimmillään neljä metriä. Muussa tapauksessa kiviä on leikattava timanttileikkurilla tai lohkottava kanttiraudalla.

Kansikiven kiinnitys
Muurin pari ylintä kerrosta kannattaa kiinnittää toisiinsa bitumiliimanauhalla, joka kiinnitetään kiviin lämmittämällä. Näin muurin päällimmäiset kappaleet saadaan pysymään paikoillaan.

Toimituserät
Lohkopintainen betonimuurikivi (tuote 682) toimitetaan lavoilla, jotka sisältävät tuotetta 3,36 m2, 48 kpl halkaisemattomia kiviä. Neliömäärä on laskettu valmiin julkisivun mukaan. Kivissä on  halkaisu-ura pitkittäissuuntaan. Lisäksi kolmasosassa kiviä (16 kpl) on katkaisu-ura myös poikittaissuuntaan. Viimeksi mainitut soveltuvat suoran muurin rakentamiseen, joten hukkapaloja ei jää.

Formento by Lemminkäinen

Pyydä tarjous